Jostain tulee tunne, että meillä on huoli ja pelko lastemme olemisesta ja tulevaisuudesta. Pelaavat liikaa, syövät roskaa, käyttäytyvät huonosti ja kun maailmakin muuttuu kokoajan hullummaksi. Ystäväni epäilevät, etteivät itse jaksaisi viettää viittä viikkoa kesästä viidentoista 8-16 -vuotiaan kanssa.

Omalla otannallani en olisi lainkaan huolissani tulevista veronmaksajistamme. Lapset tulevat kesän koodi- ja pelileireillemme monet itsekseen, reippaina ja kaverustuvat jo ennen ensimmäistä lounastaukoa muiden leiriläisten kanssa. Kesän ensimmäisen leirin alussa mainitsin, että leireillämme on kiusaamisen suhteen nollatoleranssi. Seuraavien leirien alussa unohdin mainita, koska kukaan ei kiusannut ketään muutenkaan. Kaikki otettiin mukaan yhteisiin pelimaailmoihin ja kaveria autettiin pahoissa Minecraft-hypyissä tai -nalkista, josta ei pääsyt itse pois.

Lounastimme joka päivä ravintolassa. Jokainen leiriläinen käyttäytyi kuin kehutut ranskalaislapset, vaikka heitä istui sen 15 saman pitkän pöydän ääressä. Minä ja ohjaajaparini saimme nauttia lounasta omassa pöydässämme rauhassa siten, että yksi leiriläinen mainitsi meidän näyttävän ihan siltä kuin olisimme treffeillä.

Ulkoillessa kuljimme keskellä kaupunkia suurena ryhmänä kapeita jalkakäytäviä pitkin ilman, että minulla oli pelkoa, että kohta joku kuolee. Puistoissa nuoriso kehitteli omaehtoisesti hienoja ryhmäparkour-, vesi- & kiipeilyleikkejä tai muodostivat Pokemon-ringin. Edelleenkään ketään ei kiusattu tai jätetty ulkopuolelle.

Opetuksen alkaessa riitti viiden minuutin varoitusaika, jotta jokainen pääsi vapaa-ajalla kesken olevissa pelimaailmoissa haluamaansa lopetuspaikkaan. Opetustilanteet ovat haastavia vain siksi, että koodaus on aiheena vaikea ja kaikki haluavat osata tehdä käsillä olevat harjoitukset ja pelit. Pelimaailmoihin pakeneminen kesken opetuksen on ymmärrettävää, sillä vaikka ohjaajaparini kanssa jaamme 15 leiriläisen ryhmän siten, että kaikille riittäisi riittävästi ohjausta, kysymyksiä tulee niin paljon, että väkisin joku joutuu välillä odottamaan.  Ja jos syy on, että ei osaa niin silloinhan peli tietysti suojaa odotusajan samalla tavoin kuin kännykkä suojaa itseäni, kun odotan bussia.

Lasten oppimiskyky, into ja tekemiseen keskittyminen huumaa minut kerta kerralta. Tekemiseen täytyy patistella vain silloin, kun harjoitus on jollekin lapselle hänen mielestään aivan liian vaikea. Heti kun lapsi ymmärtää asian ja alkaa luottamaan omaan oppimiskykyynsä, vaihde vaihtuu ja saamme urakalla vastata hänen tiedonjanoonsa.

Kun juttelen vanhempien kanssa leirin päätteksi, usea heistä kiittää miten hienoa työtä teemme ja kuinka pähkinöinä heidän lapsensa on leiristämme ollut. Suomalaiseen tyyliin noin suuret kehut hämmentävät. Onneksi näihin voi vastata, kuinka hienoa jälkikasvua he ovat maailmaan saattaneet.

 

Kodareiden loppukesän leireillä vielä muutamia paikkoja vapaana.

Syyskauden lasten kursseille myös ilmoittautuminen käynnissä.

Elokuussa koodaamme äidit ja tyttäret -kursseillamme.

Tällä otannalla en olisi lainkaan huolissani tulevista veronmaksajistamme